maanantai 25. marraskuuta 2013

Pikkuhiljaa uuteen nousuun

5 viikkoa saikkua, lähes täysin liikkumatta.

Pikkuhiljaa alkaa flunssat oleen taltutettu (tosin räkäisestä kurkusta ja nenästä joudun ehkä käymään juttelemassa, oisko kyseessä astmaa / allergiaa... )

Tiistaina kävin aloittelemassa palaamaan ohjausten pariin vetämällä bodycombatin & -attackin. Ei ehkä paras tapa aloittaa liikuntaa pitkän tauon jälkeen! :D
Jokaikinen lihas oli seuraavana päivänä kipee, ihan jokainen.

Perjantaina lähdettiin kollegani kanssa ajeleen Tampereelle kohti Gogo:ta ja bodyattackin jatkokoulutuksia. Tiina Vainio, tuo ihanan valloittava persoona veti tunnin ihanan pirteästi. Ja sai varmaan kaikki hyvälle päälle. Yllättävän hyvin jaksoi vetää treenit sillä toisella puolella, kun ei tarvinnut puhua. Ainoastaan jalkojen lihakset oli AIVAN hapoilla. Ohjelma oli oikein kivan oloinen, ja jotain uuttakin oli sinne saatu, nimittäin 3-ulotteinen alkulämppä, jonka tarkoitus on pitää sykkeitä alempana, ja silti saada hyvä lämpö kehiin. :)

Viikon päätti bodyattack.

Huh! Ei oo helppoo, ei. Mutta uuteen nousuun on taas lähdettävä. Sydänultrakin oli tänään ja hyvältä näytti. :)

tiistai 22. lokakuuta 2013

Voisi kuvitella, että mun kohdalla olisi riittänyt

... Mutta EI!

Torstaina kerkisin käymään vielä vetämässä Bodyattackin. Kaikenmoisen sähläyksen jälkeen (parkkimaksut ja maksamatta jääneet minuutit, juokseminen viimeisillä minuuteilla Torikeskukseen yms kivaa) pääsin vielä vetämään tunnin (enkä onnekseni saanut parkkisakkoa).

Kävin vielä vetämässä koiratreenejä attackin jälkeen. Illalla olin aivan jäässä, eikä autoni lämmitin enää pelittänyt, joten takamuksen lämmitin täysillä ajelin kotiin.

Kotona mittasin kuumeeksi 39,4. TAAS! Noh, ei muuta kuin kuumaan suihkuun ja kolme kerrosta vaatteita niskaan. Onni on muuten uudet angoravillapolvisukat!

Noh, aamulla vielä päätin lähteä töihin, kun olo oli ihan ookoo. Varasin kuitenkin heti ajan työterveyteen.

Työterveydessä minut otettiin melko vakavasti. Olihan se jo kolmas kerta hyvin lyhyen ajan sisään, kun olin sairas. Sydäntäni kuunnellessa lääkäri sanoi kuulleensa sivuäänen ja kuunteli sen kolmeen otteeseen, minkä jälkeen laittoi kiirreellisen lähetteen Keskussairaalaan. Lääkäri halusi poissulkea sydänläppätulehduksen.

Lähdin töistä noutamaan pikkuviikaria Ällää hoidosta, napattiin kotoa eväät ja vaipat messiin ja ajeltiin Keskusairaalalle. Kaksi tuntia erilaisia testejä ja sain vihdoin onnekseni kuulla, että kyseessä on vaarattomampi kuumeen aiheuttanut sivuääni. Sain lähteä kotiin, mutta maanantaina piti käydä kuunteluttamassa uudelleen sydän käyrillä.

Noh, eilen sitten käytiin jatkotutkimuksissa ja sydämeni kuulosti ihan normaalilta. Lääkäri kuitenkin kehotti vielä olemaan liikkumatta viikon senkin jälkeen kun on terve.. Eli mitä tästä opimme.. Ei kannata mennä puolikuntoisena treenaamaan. Opinpa sen kantapään kautta.

Enpä ole pitkään aikaan pelännyt noin kovasti kuin odotellessa tuloksia. Kerkisiväthän he väläyttelemään jo vuodeosastoajatustakin ilmoille.. Hyih. Marraskuussa tosin täytyy vielä käydä sydänultrassa, en tosin tiedä, että miksi... ??

Loppu hyvin, onneks pääsin kotiin.


MUTTA ei siinä kaikki. Lauantaina illasta minulla alkoi kihelmöimään sormenpäitä ja sunnuntaina asia olikin aika selvä. Mulle oli tarttunut Ällän kautta enterorokko. Huoh. No, sekin vielä. Sormet oli kuin nokkospuskassa uitetut 247, jaloilla ei voinut kävellä paukuroitten takia ja kurkkua kirvelsi. Ja naamakin näytti kuin pahimmassa teini-iässä finniaikaan.. Se kipu oli aika hirvee!


Pliis, voisiko tää jo pikkuhiljaa riittää mulle??


keskiviikko 16. lokakuuta 2013

Syysretkellä

Tänään käytiin jätkän ja koirien kanssa Halssilan Hiihtomaassa syysretkellä.. Mitään hirmuisen erikoista ei retkessä ollut, sillä kävelemme Hiihtomaahan vievällä purrarilla lähes päivittäin.

Olin varautunut siihen, ettei Hiihtomaassa ole puita, kiitos miekkoseni, joka käski varautua! :) Otin mukaan sekä tulentekovehkeet että kaasukeittimen. Vanhana eräjormana (NOT!) jouduin käymään kaasukeittimen käyttökoulutuksen etukäteen puhelimen välityksellä. Kun liekki saatiin aikaiseksi, niin ei kuin kamat kasaan ja retkelle. :)

Niinhän siinä sitten kävi, että retkikeittimeen saatiin varautua ja niin ne makkarat paistui pannullakin, lähes yhtä näppärästi. :)









Maanantaina kävin PranaYogassa HotYin-tunnilla. Huvittavaa oli, että paikalla olleet miehetkin (4kpl) olivat joustavampia kuin minä. Tuo on vaan ihan pakko pitää itsellä ohjelmistossa, kun eipä tuota omaa huoltoa muuten tulisi tehtyä! :(

Eilen kävin vetämässä Bodycombatin (opastuksineen) ja Bodyattackin. Mä oon jossain sumussa tällä hetkellä noitten tuntieni kanssa ja pelkään, että asiakkaille jää paska maku tunnista, kun ei saa nipistettyä itsestään edes sitä 100%.. :( Kunpa saisin pian öisin lepoa ja kunpa lihakset pääsisi palautumaan joskus ja kunpa tuo kunto kasvaisi vaan tuosta nopeasti takaisin... ÄÄH!!!

Tänään otan kaikin puolin rennosti ja toivon, että poitsu vihdoin nukkuisi yöllä edes jotenkin!

maanantai 14. lokakuuta 2013

Koomassa

Huhhuh, että on ihan oikeasti jaksaminen välillä koetuksella, kun yrittää yhdistää perheen, työn, ryhmäliikuntatunnit ja koiraharrastukset samaan elämään. Viikonloppuna se oikein pamahti silmille.

Poika nukkui kovin huonosti viikonlopun yöt (johtuen sunnuntaina puhjenneesta 40-asteen kuumeesta, mahd. enterorokkoa), lauantaina painoin 10 tunnin työvuoron, minkä lopuksi menin tekemään salitreenin, sunnuntaina 8h työvuoro + bodyattack.


Lauantain salitreenikin meni vähän väkisin vääntämällä, mutta halusin mennä löysästä olosta huolimatta.

Lämmittelyt kepillä 5-7min

Penkki (rintalihkaset)
1 x 15 x 20kg
4 x 15 x 27,5kg (nopeaan tahtiin)

Ylätalja (yläselkä)
1 x 10 x 35kg
3 x 10 x 40kg

Pystypunnerrus (hartijat)
1 x 10 x 7+7kg
3 x 8 x 9+9kg

Vatsat
kyynär-polvi 2 x 50 setti
ylävartalon nosto 1 x 50
hooveri
jalkojen vienti ylhäältä lähelle lattiaa 2 x 15
ylävartalon nosto 1 x 20


Paukkuja ei meinannut enää millään riittää sunnuntain bodyattackiin ja ainakin itselle jäi tosi huono maku omasta tekemisestä ja tsemppaamisesta. En tiedä, välittyikö tämä asiakkaille.

Sekin vei vähän fiilistä tunnin vedolta, että kun tunti ei ole vielä lähtenyt asiakkaiden parissa pyörimään odotetulla tavalla, niin alkaneen syyslomaviikon takia tunnilla oli vain kuusi.. Itse ainakin ihan hirmuisesti vielä lisäpotkua, jos sali on täynnä.

Itseä ainakin ottaa päähän tällaiset ohjaukset, eikä minun mielestäni tällaisia saisi tulla. Mutta. Me ohjaajatkin ollaan tosiasiassa ihmisiä ja meilläkin on välillä vähän rankempia jaksoja.

Nyt maanantai-aamuna olo on aivan hirveä, kun lihakset ei vaan yksinkertaisesti kerkiä palautumaan, kun öisin ei saa nukuttua pikkuherran heräillessä tunnin välein. Ihan hakattu fiilis.

Onneksi pääsee rentoutuun illalla hotyin-tunnille! (toivottavasti en taas nukahda tunnille :D)

Sunnuntain bodyattac-asu: kengät Nike, sukat Crivit, shortsit ja toppi Nike

torstai 10. lokakuuta 2013

Nollittelupäivämusaa

Jos on päivä, jolloin ei halua tehdä muuta kuin maksimissaan venytellä, niin:

Jay Z feat Rihanna - Run this town

Kanye West feat Rihanna feat Kid Cudi - All of the Lights

Eminem feat Rihanna - Love the way you lie

Rihanna - Russian Roulette

T.I feat Eminem feat Kanye West - Creatures Lie Here

Miley Cyrus - Wrecking Ball

Redrama feat AJ - Clouds

Jos joutuu joskus alottaan alusta...

...niin sit sitä vaan joutuu. Tiistain BC+BA-setti oli aikaslailla raskaan oloinen itselle. Taistelin kuitenkin loppuun asti, ja vaikka hetkittäin en varmastikaan selvinnyt kaikista kohdista kuin parhaimmat ohjaajat selviäis (kuten kerähypyt, combatin saksipolvihypyt), niin loppuun asti päästiin.

Joskus tuntuu, että lajissa kuin lajissa, harrastajan pitää päästä maaliin voittajana, jotain kokemusta rikkaampana ym. Ja jos aloittaa jonkun uuden lajin / käy uudella tunnin, niin sekin laji pitäisi heti olla hanskassa, ja jos ei jaksa samoilla sykkeillä painaa sykehuiput, niin sitten sinne tunnillehan ei enää tulla uudestaan, koska se vaan ei ollut yhtään mun juttu, liian raskas.

Mutta yllätysyllätys, kaikki lähtee joskus tyhjältä pöydältä, esim. urheiluvamman takia, sairauden, tai synnytyksen jälkeen.. Tai sitten ei vaan ole koskaan urheillut. Mutta se vaatii sen, että tajuaa, että tämä alku on vaan taisteltava läpi, ja jossain vaiheessa se helpottaa.

Ei ollut viime vuonna kesä-heinäkuussa helppoa, kun aloitin Ällän syntymän jälkeen uudelleen urheilemaan. Lihakset oli joka kerta kuin hakatut, mutta siitä selvisi, kun aloitti maltilla. :)

Eilen mun lihakset olivat jälleen niin jumissa, että tyhy-päivillä meinasi illalla ihan ärsyttään, kun ei voinut istua rennosti, tai edes hengittään. Aamusta jo työkavereille heitin läpällä, että mä vihaan urheilua, kun siitä tulee vaan kipeeksi. Mutta hei, tätä se vaan on, kaikilla, jossain vaiheessa. Ja se on se kokonaiskuva, mikä itseni saa jatkamaan sen alun vaikean osan läpi. Pitää osata nähdä, mitä niillä joskus raskaalta tuntuvillakin treeneillä jossain vaiheessa saavuttaa. Mä ainakin uskon, että jossain vaiheessa, kun sinnittelen, hengitys- ja verenkiertoelimistöni toimivat nopeammin, ja sitä kautta vedän taas asiakkaille 120% treenin menemään. :)

Ehkä tämä oli osaksi tsemppipuhe itselleni, mutta uskon, että erityisesti niille, jotka ovat paljon liikkumatta, ja päättävät aloittaa sen kuntoremontin, mutta nopeasti luovuttavatkin, kun ei vaan pysty. Liian monesti se hyvä kunto / hyvä kroppa pitäisi saada aikaan kuukaudessa, ja kun se ei toteudu, luovutetaan.

Never give up! Se alku on vaan taisteltava! :)

Ja vähän tsemppikuvia  ;)

Jos mä oon joskus päässyt näihin pisteisiin, niin kuka tahansa muukin pääsee! :)




Tankoilukuvasta tuli mieleen, että ai, että kun osaan jo kuvitella, miten kivuliasta olis taas 5kk jälkeen mennä tangolle, mutta olis se sen arvoista, jos vaan saisin jostain 10h lisää tunteja päivään. :) Ehkä taas jonain päivänä! :)

maanantai 7. lokakuuta 2013

Kadonnut

Kadonnut Jenny, kadonnut motivaatio.

Mistä etsiä???

Niin siinä vaan kävi, että lanseerauspäivä tuli. Olo oli melko kehno, enkä uskaltanut kuumemittaria käyttää, sillä se olisi saattanut näyttää lukemia, mutta halusin vain kovasti mennä vetämään lanseeraukset.. Selvisin kahdesta tunnista, vaikka välillä vähän yskittikin.

Seuraavana aamuna menin käymään työterveydessä ja tuloksena oli poskiontelon- ja keuhkoputkentulehdus. Eli joo.. semmottiis... Antibioottikuurihan siitä napsahti.

Väliin jäi torstain bodyattack, sunnuntain ba ja kiiinteytys, tiistain bc ja ba. Mutta vihdoin sunnuntaina uskaltauduin vetämään bodyattackin, kun pahin limaolo oli jo ohi.

Mun motivaatio on täysin kadoksissa kaikkee liikuntaa ja hyvää oloo kohtaan, kun mitään muuta ei ole osakseen saanut kuin sairastelua! :(

Ärsyttää, kun koko ajan on kipee ja saa viikkotolkulla olla saikulla, ja kun on osittaisella hoitovapaalla, niin ihan oikeasti se raha tulisi tarpeen...

Nyt sitten pikkuhiljaa rakentelen taas kuntoa pohjalukemista eteenpäin. Samalla taidan alkaa etsiä uutta motivaatiota tekemiseen..


Argh. Tää syksy on persuuksista. :(

sunnuntai 22. syyskuuta 2013

Uudet ohjelmat

Viime viikonloppuna olin vähän känkkäränkkä marathonista, mutta jo maanantaina tilanne oli aivan toinen. :)

Tiistaina pikkumiehellä nousi lämmöt, jep. Johan se yhden päivän kerkes töissä olemaankin. :( Tätä tämä päivähoidossa olevan kanssa sitten taitaa olla aika lailla?? Noh, niin se nuha tuli sitten taas mullekin, joten tämä viikko on taas puhuttu nasaalilla nenääänellä ja niistetty urakalla :( Mulla on yhtä huono vastustuskyky kuin lapsellani. Höh.

Perjantaina kuitenkin uskaltauduin menemään meidän salin ohjaajien Bodycombat-tekniikkatreeneihin ja kyllä kannatti. Tuli paljon ahaa-elämyksiä katoista ja blogeista sekä hyppypolvesta. :) Suosittelen vetämään tekniikkatreenejä ohjaajien kesken! :)

Tänään kävin vetämässä Bodyattackin ja kiinteytyksen, koska olo oli jo sen verta hyvä. Mutta tunnin jälkeen paleli, vaikkei lämpöä ollutkaan. Nyt sormet ja varpaat ristiin, että pysyn terveenä tiistaina, kun meillä lanseerataan uudet ohjelmat combatissa ja attackissa, joten sillon tarttis olla täysissä kuoseissa! :)


Mutta jotta saadaan vähän fiilistä uusista ohjelmista, niin tässä vähän fiilistelykuvia! ;)








Hyvät treenit, parempi mieli. :)

maanantai 16. syyskuuta 2013

Katkeruuden päivä

Niin se sitten oli ja meni - Finlandia-marathon -viikonloppu. Ja ei, en osallistunut. Mieheni lähti torstaina suoraan töistä ajelemaan 4-tietä pohjoiseen ja minä jäin kotiin kaksin Ällän kanssa.

Perjantaina heräsin varttia vaille 7, vedin aamupalan, kunnostauduin työluukkiin, puin Ällän, käytin rattaiden kanssa koirat lenkillä, heitin Ällän hoitoon ja suuntasin töihin.

Töissä minua odotti työttömäksi jääneen henkilön työpiste, jossa oli vielä hänen papereitaan. Miten surullista, mutta kun rahaa ei ole, niin sitä ei ole.. :(  Kun pääsin pikkuhiljaa kotiutumaan pisteeseeni, aloin availla konettani, joka olikin sitten kuin rubiikin kuution mysteeri. Onnistuin kuitenkin. Sähköpostini olikin sitten aivan eri juttu - 1065 saapunutta sähköpostia, jes! :D Niitä sitten lukiessa sujui työpäivä melko rattoisasti, tai no tein mä melkein 20 minuutina ajan oikeita töitäkin. ;)

Lopuksi kävin tekemässä lyhkäisen salitreenin: maastavetoo, kulmasoutua ja vatsalihaksia.

Maastaveto 1 x 10 x 40kg, 4 x 8 x 50kg
Kulmasoutu tangolla (toinen pää maassa) 1 x 10 x 35kg, 3 x 8 x 50kg
Vatsarutistukset (linkkuveitset polvet koukussa) 4 x 15
Sivuvatsat 2 x 15 / puoli
Hooverit + painonsiirrot eteen taa x 10 rauhallista

Salin jälkeen nopeasti nappasin Ällän hoidosta ja ilokseni sain kuulla, että päivä oli sujunut jo paremmin kuin torstain todella huonosti mennyt päivä. Ja illalla ei tehty mitään muuta kuin nautiskeltiin ulkoilusta ja vaan oltiin möllötettiin.

Katkeruuden päivä:

Lauantai koitti. Kävin "kuuntelemassa" koiran treenausjuttuja Ällän kanssa päikkäreitten jälkeen. Noh, ei siitä mitään tullut, kun mies halusi kiivetä puomia pitkin ja ryömiä putkiin ja syödä kaikki seuran keksit ja koemaistaa omenat. Ajeltiin kotiin rantaraitin vieressä olevaa motaria pitkin ja ai että kun tulin surulliseksi, kun näin kaikki ne juoksijat rantaraitilla. Munkin ois pitänyt olla siellä. Nojoo. En ole katkera miehelle, että lähti Lappiin, vaan ennemminkin omalle kunnolle, kun mun piti tulla pitkään flunssaa, juuri elokuun lopussa ja enhän mä oikeasti olisi voinut vielä juosta mitään puolimarathonia, ihan oikeesti! Enkä kyllä usko mun nilkkojen ja polvien tänä vuonna kestäneen asfalttijuoksua noin pitkään. Tämä vaan on niin tuuria.

Ens vuonna sitten. Mä niin juoksen vielä sen puolimarathonin. Ens vuonna aion myös huollattaa kunnolla mun nivelet, niin en saa hajotettua mitään tuolla juoksulla. Ja kunnon lenkkarit pitää ostaa! Ehkä ois tehtävä ens kevään puolella taas brittien suuntaan tilausta. :)

Katsellessani juoksijoita tuli itsellekin hirveä tarve päästä juoksemaan. Mentiin kotiin, vaihdoin Ällän vaipan kuivaan, nappasin koirat remmiin, lykkäsin Ällän juoksurattaisiin ja sitten mentiin. Juostiin kohti Rauhanlahden voimalaitosta ja rantaraittia. Matkaa tuonne tuli 3,6 km ja vielä juuri ennen kuin päästiin perille, näimme vielä kahden naisen hölkkäävän viimeistä kierrostaan. Rantaraitin viereen päästyämme tajusin meidän olevan ihan myöhässä. Noh, nähtiin me jotain. Vanhemman miehen kävelemässä väsyneenä. Ehkä hän oli mennyt jo marathonajoista ohi, mutta sitkeästi oli yrittänyt!
Paikalla syötiin banaani ja juotiin pillimehu ja juostiin kotiin.



innokas kannustaja (tai ainakin olisi ollut)
Sunnuntaina aloitettiin aamu pitkällä lenkillä koirien kanssa ja palauteltiin vähän kroppaa edellisten päivien treeneistä. Lenkin jälkeen lähdettiin Paviljongille, missä oli jotkut syysmarkkinat. Paljon kaikenlaista, mutta mä ostin vaan lisäaineetonta salaatinkastiketta ja lakua :)

Ihana päivä veljen ja hänen vaimonsa sekä perheen kesken. Syötiin vielä markkinoilla tuoretta loimulohta ihan vaan sellaisenaan, nam! :) Olipa hyvää! Ja kyllä muuten maistui Ällällekin!

Illasta jätin Ällän naapurille hoitoon, jonne L oli jäänyt oikein mielellään. Oli räkättänyt ja höpötellyt trampoliinilla ja kun oli tullut äitiä vähän ikävä, oli FB auttanut :D Onni on hyvät naapurit ja Facebook :D

Itse kävin vetämässä Bodyattackin ja kiinteytyksen. Ihana fiilis oli vetää kummatkin tunnit ja voi että miten mä nautinkaan. Mutta sitten olikin jo tuntien jälkeen kiire hakemaan kullanmuru hoidosta <3 :) 

Ihanan katkera viikonloppu, mutta selvisin siitä ja loppupeleissä en olis muuttanut siitä kuitenkaan mitään! Ens vuonna sitten! ;)


torstai 12. syyskuuta 2013

Treeni vaihtui ohjaukseen

Aamulla selailin Facebookin etusivua ja bongasin sieltä tuttuni linkittämän Lidl-mainoksen juoksuvaatteista. Olin kerinnyt jo heittämään Ällän harjoitteluhoitoon päiväkodille (mikä nyt ei ollut mennyt ihan hirveen hyvin tänään :( ), joten mulla oli vaan ja ainoastaan omaa aikaa viitisen tuntia.

Päätin suunnata Lidliin tarkastamaan tarjonnan. Juoksuhousut jätin suosiolla koriin, sillä kotoa löytyi jo vanhemmat hyvin samankaltaiset. Sen sijaan mukaan lähti juoksuhanskat, juoksupaita (kätevä myös koiraharrastuksissa) ja juoksusukat. Ja jokin ihme pellavaravinnepussi :D Mua alkoi niin kovin huvittamaan paketin teksti, niin olihan se pakko ostaa ihan vaikka vaan huvin vuoksi :D



 Hanskoissa pitäisi olla sormenpäissä läpyskät, joilla toimii älypuhelimetkin, ja niin vaan kävi, että se toimi!! :D


onko muille tällainen tuote tuttu?


Lidlistä suuntasin Torikeskukseen tarkoituksena mennä Karon Bodycombatiin treenaamaan. Tullessani paikalle 10.20 sain kuulla tunnin olevan peruttu.. Hämäännyin, mutta sitten tajusin, että voinhan mä vetää tunnin! Vastishenkilöt kävi houkuttelemassa salille siirtyneet jumpparit jumppasaliin ja mä menin hämääntyneenä vaihtamaan nopeasti vaatteita. Ja vain 10 minuutin päästä olin vetämässä tuntia. Ikinä en oo noin huonosti valmistautunut tuntiin ja aloittaminenkin oli hirveän vaikeaa..

Noh, treeni vaihtui ohjaukseen ja kyllä se Bodycombat on vaan edelleen niin ihanaa, vaikka pari viimeistä ohjelmista on jäänyt vähän äh-fiilis, mutta ainakin noiden miksausohjauksien jälkeen ihan viboissa! :D

Kotona vielä vähän fiilistelin uusia sukkia, jotka todellakin aion ottaa Bodyattackiin käyttöön!


 Eiks oo aika päheet?? :D



mutta nyt pitää siirtyä unille, nimittäin huomenna palaan töihin, ciao!





keskiviikko 11. syyskuuta 2013

Yhden aikakauden päätös

Ja niin päättyi yksi aikakausi. Surullista, mutta elämä jatkuu - ainakin vähän erilaisena. L aloitti tänään läheisessä päiväkodissa. Ihan hirveää hoitouraa ei vielä kerinnyt tulemaan, kun L oli vasta 2,5 tunnin ajan opettelemassa hoidossa oloa ja huomenna 5,5 tunnin ajan, mutta alku sekin!

Olihan se vähän itkettänyt, kun äiti oli jättänyt vieraiden tätien kanssa, mutta sylittely ja autojen ihastelu oli auttanut. Ihana toisaalta, että tietää pikkumiehen pärjäävän ihan hyvin siellä!

Nimittäin perjantaina minä palaan töihin ja niin päättyy aikakausi kotiäitinä. 1v ja melkein 4kk olin kotona, joten pientä totettelemista vaatii töihin paluu, mutta eiköhän tuo jotenkin mene... ??

Yksi kysymys on yllätysyllätys pyörinyt aika monesti päässä: Millon siitä kerkisi kasvamaan noin iso? <3


Hoitopäivän jälkeen käytiin vähän rääppiäisherkuttelemassa siskolla ja sitten suunnattiin shoppailemaan Ällälle talvi- ja sadekamppeita. Nyt alkais pikkuhiljaa olemaan kaikki kunnossa, paitti että parit villasukat pitäisi kutoo ja toiseksi pitäis hommata jätkälle tossut, ehkä tällaiset starchildit...

Ja jos joku miettii, miten mun rahat riittää jumppavaatteisiin, niin jos jokin maksaa, niin lasten vaatteet!! :O Ihan törkeä "kilohinta"... Mutta mielummin maksan laadusta ja näin takaan lapselleni mukavat ulkoilut, kuin että poika joutuisi palelemaan / kastumaan. :)

pieni, urhea päiväkotilainen

Mutta itse asiaan. Olen mä kuntoillutkin. Jep! Eilen vedin Torikeskuksen päässä Bodycombatin 15min opastuksen (ja niin kuin aina mun valmennettavissa asioissa, höpöttelen niin, että aika ei koskaan riitä!) Mutta olipahan mahtavaa vetää tuota opastusta, kun jotkut pitkäänkin asiakkaina olleet saivat ahaa-elämyksiä :)

Sitten BC ja lopuksi BA! Aikamoinen setti taas!

Tänään menin piiiitkästä aikaa HotYin-tunnille. Siinä kireää takamustani venyttäessä (en tarkoita tiukkaa, vaan lihaskireyttä :D) ajattelin, että voi että, miksen käy täällä useammin! Ja toisen pakaran kohdalla Clare-ohjaajan ajastimen pirahtaessa ajatuksiin tuli vain, että EI VIELÄ!! :D Niiiiin mahtava tunti kerta kaikkiaan!!

Ostin sitten uuden 5 kerran kortin samalla kertaa. :) Ah, lisää näitä luksusihania "treenejä". Koskaan ei voi olla liian itsekäs, kun puhutaan omasta hyvinvoinnista! ;) Vaikka kyllä vähän tunnen huonoa omaa tuntoa, kun pikkumies jää miehen kanssa hoitoon, mutta onneks mulla on jatkossakin vain 2-3 työvuoroa viikossa. :)



sunnuntai 8. syyskuuta 2013

Vinkki liukashiuksisille liikkujille

En jaksanut eilisiin postauksiin kirjoitella viikon treeneistä, mutta olihan niitä!! :)

Torstaina kävin vetämässä Annan sijaisena Bodyattackin, perjantaina palautteluhölkkälenkillä, eilen lauantaina ilmajoogassa ja tänään kävin vetämässä oman BA-tuntini. Pikkuhiljaa alkaa kunto taas kohentua, mutta punnerruksia ei vaan millään vielä jaksa vetää päkijöiltä! :/ Pikkuhiljaa?

Mutta mutta.. ilmajoogassa oli havaittavissa ihan TÖRKEETÄ kireyttä lonkankoukistajissa. Tuntui, että ihan yhden tunnin aikana veri alkoi ihan eri tavalla kiertään alaraajoissa. JE! En tiedä, mitä noille oikeesti pitäs alkaa tekeen, kun oon niin laiska venyttelijä, en kylläkään tiedä, aukeeko nää ihan perusvenyttelylläkään enää. Tuo ilmajooga on toisaalta aika hyvä tuohon hommaan, kun kangas "hieroo" kivasti kireyksiä pois. Että kaippa mä voisin nyt yrittää taas syksyllä keritä noillekin tunneille.

Ai että miten ihanaa oli mennä piiiitkän tauon jälkeen tuonne tunnille, loppurentoutuksessa maatessa kankaan sisällä tuli ihana flow-fiilis :)

Mutta asiaan: Näin kolmen päivän lyhythiuksisuuden perusteella (jo treenienkin kokemuksella) oon rakastunut.

Nyt ei oo kyse vaatteista tai kengistä, vaikka oon ihan fiiliksissä kyllä mun treenivaatteistakin, kun niitä on tullut AIKA PALJON hamstrattua tässä kesän aikana :D Ja juuri lauantaina hain taas pari kivaa "läpinäkyvää" toppia H&M:ltä.. (nyt kyllä lupaan vähän aikaa pitää taukoo :D)

Mutta siis joka tapauksessa. Oon löytänyt vihdoin hiuslenkit, jotka toimii lyhyisiin ja liukkaisiin hiuksiin! Yks syy, miksen halunnut leikata mun hiuksia lyhyiks, oli se, että mun hiukset ei pysynyt liikkuessa kiinni! Nuorena yläasteella mulla oli aika samanmittaiset hiukset, mutta ei näihin tepsinyt minkäänlainen kiinnityskeino. Nyt kuitenkin löysin maailman parhaat hiuslenkit jokin aika sitten Dermosililtä!!

Aivan ÜBERparhaita hiuslenkkejä ja suosittelen todella lämpimästi tilaamaan ja testaamaan, ja vaikka ihan pikkutyttöjenkin letteihin ;)

Ainut miinus on, että tällä hetkellä ei ole enää tarjolla näitä läpinäkyviä, joita itsellä on. Mutta ainakin noita ruskeita ja miksei nyt pinkkejäkin voisi tilata itselle varastoon :) KLIK



Hölkkälenkin, joogan ja BA-tunnin perusteella nää pysyy ainakin mun superliukkaissa hiuksissa hyvin :)

lauantai 7. syyskuuta 2013

"Pienehkö" ulkonäkömuutos

Tämä oli pieni askel ihmiskunnalle, suuri askel minulle. Mutta kyseessä oli ulkonäöllisesti aika iso muutos, ainakin omaan silmään. 

Mua on pitkään haluttanut tehdä ulkonäölle radikaalia muutosta, ja joo mulle on tulossa aika suuri muutos jo siinä, että sain optikolta määräyksen silmälaseihin. -0,25 / silmä (vaikkakin oikea oli nolla, mutta kun oli shokissa, niin ei rentoutunut testeissä, joten joutui määräämään miinusta) ja hajataittoo.. Mulla on jo kauan ollut huono näkö, kun yrittää katsoa kauas, joten olen siristellyt. Tässäkin asiassa olen ollut saamaton, enkä mennyt ajoissa optikolle, vaikka aihetta olisi ollut jo 4 vuotta sitten näöntarkastukseen. Noh, nyt on sitten oikea silmä jossain shokissa, mistä syystä testeissä pumppasi ja teki hirveästi töitä, että sai selvää kirjaimista. Optikko oli jo helisemässä mun kanssa, mutta päätyi sitten lopulta määräämään miinusta silmään, vaikka näkö olisi ollut nolla. Joudutaan kuulemma kohta tekemään uusinta tarkistus, että mihin suuntaan tuo silmä alkaa menemään. 

Noh, n. 2 viikon sisällä mulla onkin sitten silmälasit. Ja ette arvaa, miten vaikeeta oli valita sankoja, kun ikinä ei oo ollut laseja.. Kaikki näytti yhtä hölmöltä mun päässä. Ja niin näyttää nämäkin, jotka valitsin.. kun vaan valmistuvat... 

Mutta mulle ei riittänyt tämä muutos.. Jotain muutakin oli saatava töiden alkamisen kunniaksi. 

Hehe... aika hauska katsoa tuota ennen ja jälkeen -kuvaa.. Hiuksista lähti sitten n. 40-50 cm :D että sellaista.. nyt on sitten vähän totuttelemista! Toisaalta olen todella helpottunut muutokseen, sillä hiukset on kevyet, helppo käsitellä, ei oo koko ajan takussa, tiellä ja jumissa, ei jää jumpissa kiinni hikisiin hartioihin ym. Paljon hyvin puolia siis! Ja mulla jos jollain kasvaa hiukset, aina saa olla värjäämässä..

Tällaisia pieniä muutoksia mulla tähän syksyyn! :D

Ihan kivat nää on, kun vaan tottuu :)

Virallisesti Bodyattack-ohjaaja!

Nyt se on virallista, olen bodyattack-ohjaaja! Lisenssivideo meni sähköisesti Les Millsille torstaina ja jo torstaina n. klo 16.45 sain tietää lisenssivideon menneen läpi. Nopeaa toimintaa ellen sanois!!

Tekniikassa oli vähän jotain pientä hiomista, mutta kyseessä oli todella pieniä käsien asentoja parissa liikkeessä sekä alavartalon lihaskunnossa oli vähän liikkeen suunnassa pientä parannettavaa. Ihanaa palautetta sain arvioitsijalta, vaikka kuvattu tunti oli todella tönkkö jännittämisen takia.

Palautetta tuli koutsaamisesta urheilukappaleissa. Sen arvasinkin! En osaa asennoitua valmentajan rooliin ja se on ja tulee olemaan minulle todella vaikeaa, mutta otan sen haasteena vastaan, että aion kehittyä myös siinä asiassa! Mietin, että olisi kiva jopa mennä katsomaan jonkun valmentajan joukkuetreenejä, ja hakea sieltä inspiraatiota tähän puoleen.

Mutta nyt voin sanoa rehellisesti olevani bodyattack-ohjaaja, toinen Les Mills lisenssi takataskussa. Jei!!


keskiviikko 4. syyskuuta 2013

Elossa!

Flunssa selätetty! Tai no ainakin melkein. Sunnuntaina vedin Bodyattackin ja kiinteytyksen. Oli kuulkaa pikkuisen jännät paikat, kun kamera kuvasi mun ohjauksen. Eli kuvasin lisenssivideon, joka toivottavasti huomenna päätyy Les Millsille, kiitos veljelleni. :) Kiinteytyksessä meinasi lopussa ääni loppua, kun sen verta on vielä kurkku limainen.

Huvittavaa, miten jäykästi sitä ohjasikaan tunnin.. toivottavasti pääsisin läpi, vaikka kyllä siellä on paljon paljon hiomistakin! :) Bodycombat-videoo en koskaan uskaltanut katsoa alusta loppuun, vaikka oikeastihan video pitäisi katsoa. Jotenkin vaan oman itsensä katsominen hävetti niin paljon. Nyt olin asennoitunut, että ei se täydellinen ole, mutta videon katsominen kehittää ja löysin sieltä itsekin kehityksen kohteita (vaikka aionkin lähettää videon menemään..)


Eilen vedin sitten Bodycombat-opastuksen, BC- & BA-tunnin. Pikkaisen tuntui, että kuolema tulee attackissa ja jalat oli aaaivan hapoilla. Onni oli ylävartalon lihaskunto-osuus! Nyt vaan kasvattaan kuntoo ja kyllä sitten pikkuhiljaa! :)

Ja huomenna taas Bodyattack! Hih, kyllä kunto kasvaa, kohisten! :)


Sain loppuviikosta postin mukana mun ihanat löysäilykotivaatteet ja mun uuden lempipipon! :D Jos kaipaa täydellisiä kotihousuja, niin Me&I:n Magic Pantsit! Kannattaa tutustua! ;)



Mä niin ihastuin mun pääkallopipooni, että laitoin sen jopa Bodycombat-tunnille päähän! :D


Sain tänään käsiini Bodyattackin ja Bodycombatin uudet matskut. Les Mills suosii nykyään verkossa liikkuvaa materiaalia, koska haluavat säästää luontoa, mistä syystä jättävät materiaalien tuottamisen ja postittamisen pois. :) Ihan fiksua! Jokainen ohjaaja voi sitten ladata omat matskunsa LM:ltä ja biisit voi halutessaan polttaa levylle tai vaihtoehtoisesti soitattaa soittimilla tunneilla :)

Itse rupesinkin pohtimaan, että millaisen soittimen ostaisi? Kännykästä soittaminen on hankalaa, kun mun kännykkä on oikea akkusyöppö ja kahden tunnin biisien soittaminen ei varmasti tuu onnistuun mun samsungilla..

Mutta mitäs sitä sitten hommaisi? IPod? Nano vai shuffle? Jokin muu? Mä oon niin pihalla noista laitteista!

Mutta sitten itse ohjelmista, BA tulee oleen törkeeeen rankka, ainakin se äkkiseltään näytti siltä. Bodycombat-ohjelma ei ihan hirveästi aiheuttanut tunteita suuntaan tai toiseen, mutta hämmentävää on se, että combatissa tulee olemaan sama biisi kuin attackissa oli. Attackin musista tykkäsin, combatissa pikkuisen pisti harmittaan, että jälleen sellainen old school rokkibiisi muya thaissa, kun ne on niiiiiiin tylsiä! :(

maanantai 26. elokuuta 2013

Köhköh ja niiskniisk

Täällä sitä vaan vielä niiskutetaan ja köhitään, eikä loppua näy! :(

Tästä syystä blogikin elää hiljaiseloa kanssani. Ei auta kuin jatkaa niistämistä ja yskmistä. Näin se kroppa taitaa kertoa, että kesällä menty vähän liian kovaa ja korkealta? :(

torstai 22. elokuuta 2013

Apu löytyi Lidlistä

Jossain vaiheessa pohdiskelin, että tarvitsen jumppatossuille jonkun oman kaapin, kun ne valtasivat vaatehuoneen lattian ja olivat aina tiellä.

Jonain päivänä kävin Lidlissä ruokaostoksilla ja tapani mukaan kiersin tavaralaarit, sillä sieltä aina silloin tällöin löytää hyödyllisiäkin juttuja. Noh, kerrankin sattui löytymään niin täydellinen löytö, kuin voi vaan kuvitella - vähän tilaa vievä kenkäteline, jonka saa laitettua roikkumaan joko oviin tai kaapin oviin. :) Aivan huippukeksintö!! :) Kenkäparejakin tuohon telineeseen mahtui jopa 12 parit, joten mikä parasta - voin vielä shoppailla tulevaisuudessa ainakin neljät parit ;) :D No jospa en nyt ainakaan ihan pariin kuukauteen.. :)





Siskoni teki tilauksen Dermosil-yritykseltä. Löysin kuvastosta itsellenikin jotain, nimittäin foot antipenspirant sprayn. Keksin, että kengät pysyisi ehkä paremman tuoksuisena, jos jokaisen käyttökerran jälkeen suihkautan tätä.. :) Onko teille käyttökokemuksia??



Mutta sitten vähän surkeita uutisia.. Syysflunssa löysi meidän perheen viikonloppuna. Ällällä flunssa meni ihan kuumeeseen asti, mutta itse olen ollut vain ihan totaalisen tukossa nenästä tiistaiaamusta. Tiistain tuplatunti jäi jo väliin ja sunnuntain attackillekin on jo valmiiksi sijainen, joten lepäillään nyt rauhassa, kun ensi viikolla pitäisi olla kunnon tikissä, kun kuvaan 1.9. BA-lisenssivideoni!! HUI JA APUA!!! :/


Flunssaisin terveisin Jenny

sunnuntai 18. elokuuta 2013

Aikuinen-lapsi -tunti

"Sunnuntaina starttaa Ahjokeskuksessa klo 10.30 uusi, toivottu ryhmäliikuntatuntimme Aikuinen-lapsi!  Tule liikkumaan koko perheen kera! 

Aikuinen-lapsijumppa on hauska ja vauhdikas aikuisen ja lapsen yhteinen liikuntahetki. Tunti soveltuu noin 2-5 –vuotiaille lapsille yhdessä vanhemman / vanhempien ja vaikkapa sisarusten kanssa.

45 minuutin mittaisessa jumpassa tehdään yhdessä hauskoja harjoituksia, kuten hyppyjä, juoksuja, temppuilua, leikkejä, ja touhuilua erilaisilla välineillä.

Jumppa etenee lasten ehdoilla ja kehittää lasten liikuntataitoja monipuolisesti. Myös vanhemmat saavat jumpasta hyvän harjoituksen, joka kehittää lihaskuntoa, hapenottokykyä, koordinaatiota, tasapainoa ja liikkuvuutta.

Jumppa alkaa aina samalla alkurutiinilla (esim. jokin tietty leikki), jonka jälkeen suoritetaan ”temppurata”, jossa on erilaisia hauskoja harjoitteita. Harjoitteet on valittu siten, että ne ovat mielekkäitä sekä lapsille että vanhemmille.

Jumpan tavoitteena on tarjota yhdessä liikkumisen iloa, lapselle onnistumisen elämyksiä, opettaa lapsille sosiaalisia taitoja, ja saada myös vanhemmille hiki pintaan.

Tule yhdessä vaikka koko perheen kera!

PS. Jos perheessä on jonkin verran nuorempia tai vanhempia lapsia, ovat myös he tervetulleita mukaan."



Lainattu Kuntomaailman FB-sivuilta


Jee! Tänäaamuna se alkoi, nimittäin tuo aikuinen-lapsi -jumppa. Naapuriani heti haastattelin parkkiksella tunnista ja ainakin pääsääntöisesti naapurini 3-vuotias lapsi oli kovasti tykännyt touhusta. Pienemmille tuolla on suurimmaksi osaksi vähän tylsää, kun kuulemma tunnilla tehtiin paljon mielikuvitusharjoituksia, kuten leikittiin lattialla käärmettä ja kontattiin kuin karhut.

Olin aatellut, että voisin mennä Ällän kanssa kokeilemaan tuota joku kerta, mutta onhan se selvä, että ei L tuollaisista harjoituksista ymmärrä hönkäsen pöläystä. Voisi sinne silti mennä katsomaan meininkiä joku sunnuntaiaamu! :)


Tänä aamuna ei kuitenkaan lähdetty kokeilemaan yhtään mitään, vaan nukuttiin Ällän kanssa ysiin ja sitten aamu lähtikin hiiiirmuisen hitaasti liikkeelle.

Onneksi päivään tuli vähän vauhtia, kun sunnuntain ohjaus on  nykyään Bodyattack! Jee!! Niin ihanaa tuo attack!! :) Ja kyllä se vaan niin on, että ohjaajana jaksaa yllättävän paljon paremmin kuin asiakkaana! :D

torstai 15. elokuuta 2013

Nyt saa sataa!!!

Mua, eikä Ällää haittaa enää syksyn sateet, nimittäin kalusto vesikeleillä on nyt kunnossa.

Käytiin aamupäivästä treenaamassa koirien kanssa hallilla ja otettiin heti vermeet testikäyttöön ja ainakin pikkumies tuntui tyytyväiseltä, oma puku tuntui vähän turhan suurelta. Ehkä jossain vaiheessa pakkomyyn omani miehelle ja ostan itselle jonkun pirtsakkaamman värisen ja pienemmän. :)



Ällän vaatteet ReimaTec, omat Hong Kongista :) Valkoiset saappaat Tretorn



Päivällä käytiin naapurin kanssa kollegani Annan Bodyattack-tunnilla. Olipa muuten rankkaa olla asiakkaana! Ohjaajana saan niin hirveän adrenaliinipiikin, että sen myötä jaksaa mitä vaan, mutta nyt olin täysin omillani, niin meinasi hengittäminen olla raskasta power-kappaleessa! Huh!


Illalla vielä leivottiin huomisia Me&I-kutsuja varten mansikkahyydykekakkua ja L sai oman osansa. 
Huomisten eväiden leivonta jatkuu huomenna, kun leivotaan vielä amerikkalainen juustokakku vadelmamelballa ja suolaisena ruokana on broileripastasalaattia :)


Tosiaan Me&I:lta ilmestyi eilen uusi syyskuvasto ja aika retrohenkisiä on vaatteet, mutta löytyi sieltä jotain kivaa. Ihan ei nyt vielä Ällälle löytynyt ensivilkaisulla mitään tilattavaa, mutta itselle löytyi maailman mukavimman tuntuiset housut ja aika pähee pipo! :)




Kuvat lainattu Me&I:n sivuilta

Kuvastot löytyy kokonaisuudessaan Me&I:n kotisivuilta

keskiviikko 14. elokuuta 2013

Sadepäivän viettoa

Yleensä mun sadepäivät menee sisätiloissa ja niin olin tämänkin kohdalla suunnitellut ja toteutin tätä suunnitelmaa kovaa vauhtia ainakin puoli kasiin asti illalla.

Käytiin Ällän kanssa siskolla kylässä, käytiin sateen motivoimina shoppailemassa sadeasuja, joista mahdollisesti huomisessa postauksessa lisää (jos valokuvamallini suostuu pukemaan uudet kamppeet), tein ruokaa ym pientä sisähommaa... mutta sitten naapurini meni pyytämään hölkkälenkille, ja niin sitä sitten tuli suostuttua.

Venähtänyt pakarakaan ei hirveästi kipuillut lenkillä, kun laitoin Forever-merkkistä kuumageeliä takamukseen.

45 minuutin sopivan kevyt lenkki teki sadepäivän päätteeksi todella hyvää! :) Naapurini liittyi meille Kuntomaailmalle jäseneksi vähän aikaa sitten, niin oli mukava päivittää tilanteen tasalle fiiliksiä ja jutella tulevista yhteistreeneistä :)

Kiitos vain naapuri! :) Oon tainnut ennenkin mainita, miten ihana taloyhtiö meillä onkaan, mutta sanonpa uudemman kerran.. Tämä on niin paras taloyhtiö, eikä parempaa löydy! :)


Pieni, sadepäivän shoppailija

Vakavana lenkille, bandana-huivi Erätukku



Voihan pylly!

Aloitan nyt kuitenkin tämän postauksen hehkutuksella, niin on mukavampi lopussa sitten valittaakin :D Nimittäin Holtzin tilaus saapui jo eilen, joten sain mun combat-tunnille heti uudet, ihanat shortsit :)

Ihan hurjan nopeaa toimintaa tuolla Holtzilla! Maanantaina jätin tilauksen klo 10 aamulla ja jo tiistaina tuotteet oli haettavana omasta postista klo 16! :) Tuo on kyllä liikkeen positiivinen puoli, nimittäin ei oo koskaan mennyt kahta päivää pitempään tilauksen saamisessa. :)

Nyt kun on taas combat vaan kerran viikossa ja sai taas parit motivaatioshortsit, niin heti alkoi harmittamaan, että kun on tunti niin harvoin! :D Ehkä sitä kerkiäis käymään treenaamassa sitten muittenkin tunneilla enemmän? :)

Eikös ookin aika päheet? :)


Mutta sitten siihen valitusosioon... Bodycombat ja 2.biisi. Kiertopotkuissa mun pylly repesi... Tai nooo siis oikeastaan venähti. Innostuin hyvän biisin ja menon tahdissa rykäisemään kiertopotkut turhan korkeelle, niin siinä sitten kävi niin, että vasen pakara venähti. :( Onneksi se ei ollut este vaan hidaste, ja vedettiin siihen sitten Bodycombat ja Bodyattack. :)

Toivottavasti ei olisi kauaa kipee, mutta kyllä mulla on sellainen kutina, että kun tuolta syvältä venähtää suuri lihas, niin ei oo varmaan parissa päivässä kunnossa. Yöllä oli pakko nousta ottamaan burana800, että pystyi nukkumaan, kun kiristi sen verran pahasti :( On tämä munkin harrastus vaan vaarallinen laji! (tai ainakin sitten, jos ei ymmärrä omia rajojaan ;)

Bodyattackissa tuotti melkoisia vaikeuksia 7.biisi, jossa on kaksi tiimiä ja biisissä liikutaan L-muotoisesti. Kun lähes kaikki asiakkaat olivat ekaa kertaa Bodyattack-tunnilla, niin ei osannut oikein ilmaista tarpeeksi selkeästi suuntia, mutta kaippa nuo tiimibiisit helpottuu, kun meno alkaa oleen tutumpaa asiakkaille?? Joohan? Vai olinko oikeasti vain niin surkea ohjaaja?

Valitusvirsi päättyy nyt. :)

maanantai 12. elokuuta 2013

Bodycombat 57 ja Bodyattack 82

Bodycombat 57 tracklist

1a: Troublemaker (The Club Waiver Club Mix) - Ocean 
1b: Dead Or Alive (Live Mix) - Nick Skitz feat. Bead Medicine 
2: Let’s Go (Yelawolf, Twista, Busta Rhymes & Lil Jon Ricky Luna Remix) - Travis Barker feat. Yelawolf, Twista, Busta Rhymes, Lil Jon 
3: I’m Alive (Hardcore Mix) - Mickey Modelle & Breeze feat. Molly 
4: The Phoenix - Fall Out Boy 
5: Roll Over Beethoven - Hale Stone?? 
6: This Is Love (Basslouder Remix Edit) - Sound Blasterz 
7: Stand Up For Rock ‘N’ Roll - Airbourne 
8: Feel Alive - Klubfiller 
9: I Love It - Age Jam 
10: My Songs Know What You Did In The Dark (Light Em Up) - Fall Out Boy



Bodyattack 82 tracklist

1: I Love It (Kandyman Remix) - Superclubbers 
2: Something New - Barely Beacon ??
3: MIA (Basslouder Remix) - Joelina Drews 
4: Partycrasher - Angel Steps DJ 
5: Get Up (Rattle) - Bingo Players feat. Far East Movement 
6: Finally Found You (Northern Effect Radio Edit) - Ocean ?? 
7: Pump It Up (Monday 2 Friday Remix Edit) - Mike De Ville & LA Calling 
8: She Wolf (Falling To Pieces) - Clever Musictree 
9: Pour Some Sugar On Me - Mr K Normal ?? 
10: One Life - Chardy And Andy Murphy feat. Sean Declase 
11: Scream & Shout - Will.I.Am feat. Britney Spears 
12: Mirrors - Justin Timberlake


Ihan ookoon oloisia biisejä tulossa syksyn tunneille, mitä nyt nopeasti kävin biisit läpi.. :) Pitää kyllä perehtyä paremmin päiväsaikaan, kun pääsee popittelemaan kovemmilla voluumeilla.

Shoppailua "karkkikaupassa"

Sain tänään shoppailla pitkästä aikaa yhdessä mun lempinettiliikkeessä, nimittäin Holtz.fi:ssä. Holtzista saa eri taistelulajikamppeita. Erityisesti tuossa liikkeessä houkuttaa Venumin tuotteet, joita sieltä löytyykin todella kattavasti.

Valitettavasti pienellä rahalla tuosta shoppailusta ei koskaan selviä, sillä valikoimaa tuntuu olevan vähän liikaakin, joten sitä joutuu aina tilaamaan parit shortsit :D Onneksi tämän päivän shoppailusummasta suurin osa kuului Kuntomaailman kimppatilaajille, jolloin säästettiin postikuluissa. Kivaa, kun jopa yksi asiakas lähti kimppatilaukseen mukaan! Mutta onhan ne nyt niin hienojakin, ettei mikään ihme! ;)

Holtzissa shoppailu on kuin shoppailisi suuressa karkkikaupassa. Ja eniten aikaa meni siihen, että sai päätettyä, mitkä shortsit eniten tahtoo tilata. :D Halusin tilata tällä kertaa hyvin yksinkertaiset ja sellaiset, jotka sopisi kaikkien kenkieni kanssa yhteen, joten päädyin näihin:


Mutta koska en pystynyt yksinkertaisesti olemaan tilaamatta toisiakin, tilasin myös nämä ihanat ruskeat.. (no kun halvalla sai!! ;)

Kimppatilaajakavereilla oli ehkä siistimpiä valintoja, mutta kaipasin nyt jotain neutraalimpaa. Onhan mulla nimittäin jo ennestään vähän hurjemmat ja värikkäämmätkin yksilöt:


Ja sitten multa löytyy ihan todella neutraalia, ja melkeinpä vois pitää tylsinä (mutta tykkään kyllä näistäkin):

Joten nyt tulee sitten näiden neljän välimuotoa. :)

Eilen kävin vetämässä mun miksauscombatin ja tulipa sitten pieni unohdus 56-ohjelman biisissä, kun keskityin niin hirveästi muihin biiseihin. Ihan hävetti moinen moka :( Onneksi tunnin jälkeen pari asiakasta tuli kehumaan onnistuneesta miksauksesta, niin ei harmittanut enää ollenkaan! :)

Mutta huomenna tiistaina vedetään sitten täydellisesti ;) Ja perään BODYATTACK!!!!

Kävin tänään tsekkaamassa Naisten kuntokeskus Kuntomaailman uudet tilat tarkemmin ja perehdyin musalaitteisiin, niin ei tarvi huomenna jännittää niitä, kun on jo tarpeeks jännäämistä miksausohjelman ja Bodyattackin kanssa. Hui kamala! Mutta silti niin ihanata! :D

Kaikki kuvat lainattu osoitteesta: http://holtz.valmiskauppa.fi/index.php