keskiviikko 18. kesäkuuta 2014

No onkos tullut talvi nyt kesän keskelle?

Hölmöä kirjoittaa blogiin, jos ei oikein ole mitään mitä kirjoittaa. Oon siis sairastellut kohta kaksi viikkoa nuhaa ja nyt on sitten huomiseksi varattuna työterveyslääkäri, josko toisessa poskiontelossa on jotain probleemaa.. 

Vaikka liikunnan osalta onkin eletty hiljaiseloa (nooo, kävin ohjaamassa puoliksi combatin lanseerauksen ja se oli kyllä suuri virhe, koska ääni lähti tunnilla aivan täysin - ja olokin oli sen mukainen), niin onhan tässä tapahtunut kaikennäköistä.... töissä on ainakin kulutettu aikaa kahden viikonlopun verran. 

Mun blogin Facebook-sivuista tykkäävät tiesivätkin jo, että meillä juhlittiin 2v -synttäreitä menneellä viikolla. Hurja ajatella, että sitä on ollut äiti jo kaksi vuotta, vaikka justhan se käärö syntyi. Tosin joka päivä se muistaa muistuttaa uusilla sanoillaan ja teoillaan, ettei kyseessä ole enää mikään pikkutaapero, vaan iso pikkumies jo :)

Iloinen synttärisankari


Pikkumies kävi parturissa elämänsä ekaa kertaa. 
Parturi sujui ihan hyvin kyyneleistä ja pienestä hysteeriasta huolimatta.

Hiukset ennen

Ja jälkeen...


Kakuntekoa. Sisälle Violan sitruunatuorejuustoa, mansikkahilloa ja kermavaahtoa



Pinnalle vaahtokarkkimassa
tätä oli ihan hauska muovailla ja vain mielikuvitus rajana! :)




Ja lopputulos:


 Synttärisankarin mielestä lahjaksi olisi riittänyt yksi paketti, mutta paljon niitä silti tuli :D


Herkkuja on siinä monenlaista :)


Nuorimmat synttärivieraat oli kasvattajan tuoreimmat japaninpystykorvapennut <3


Seuraavana päivänä pääsi testaamaan synttärilelua, 
josta on varmasti kaikille taloyhtiön pojille (niille vähän isommillekin) iloa :D



Talvi tuli takaisin. +1 aste, lunta sataa ja pipot on kaivettu jälleen esiin. Pikkumiehellekin puettiin syksyksi ostettu välikausihaalari, eikä ole kyllä ollut näillä keleillä yhtään liikaa! Hurjaa! Miten voikaan säät vaihtua niin radikaalisti muutaman päivän aikana. 

Ostin Ällälle Ticketin haalarin ja ainakin nyt parin päivän aikana se on vaikuttanut todella hyvältä :)





Uudesta talvesta huolimetta minä se ostin vielä kesätoiveissa Crocsien ihanan väriset ballerina eilen Intersportista 19,90 euron hintaan. Kokoja oli vielä ihan hyvin ja ainakin eilisen kyläilyn perusteella, ovat mukavat jalassa. :) Toivottavasti kesä tulee, jotta näillä kenkuleilla pääsis enemmänkin ulkoilemaan! :) Ja mikä parasta: ei haittaa, vaikka kesäsateet yllättäis! :D

Nää on kyllä aikas kivat <3






tiistai 10. kesäkuuta 2014

Vinkkejä lapsiperheille

Noniin. Joskus lapsiperheissä, erityisesti näin kaikkea harrastavana, on helppous ja hyvät vinkit tarpeen. Itse olen peukalo keskellä kämmentä, kun on kyse käytännön kotitöistä. Osaan tehdä tarvittavat kotihommat, mutta siihen se sitten jääkin.

Erityisesti pyykinpesussa hankalempien tahrojen kanssa olenkin aivan toivoton. Huomasin viikonloppuna sattumalta Facebookissa yhdessä ryhmässä, nimeltä "Sydänpyllyt" hyvän tahranpoistovinkin. Mulla ei kuitenkaan ollut oikein sopivaa uhria, johon olisin uskaltanut koittaa sekoitusta. Törmäsin eilen sattumalta paikallisessa Hippa -lastenvaatekirpputorilla Me&I-merkkiseen t-paitaan, jossa oli vaikean näköisiä likatahroja etupuolella, mutta hinta oli onneksi sen mukainen, nimittäin 3e.

Ajattelin, että paidan voi laittaa sillä rahalla jo vaikka tiskirätiksi, jos ei muuta tee.



Jälkeen "hoidon"



1) Levitetään kuumaa vettä likaisiin kohtiin
2) Kaadetaan valkoista Vanishia kohdalle ja hierotaan esim. kynsiharjalla kädessä pieniä palleroita murskaksi ja annetaan hautua esim. 30min - 1h (pyritään saamaan pallerot aivan murskaksi ja tahnamaiseksi)
3) Kaadetaan kohtiin väkiviinaetikkaa, jolloin vaatteen pinta alkaa kiehumaan ja poreilemaan. Hinkataan vielä lisää vaatetta esim. kynsiharjalla. Annetaan vaikuttaa n. 1h ja huuhdellaan kemikaalit pois. :)

Volaaa!! :) Kauniin puhdas vaate saatiin pikkumiehelle. :)

Lisäksi muita arjen helpotuksia ovat nämä, jotka tilasin jokin aika sitten Dermosililtä:



Puikossa aurinkorasvaa, vahvuus 50: helppo levittää lapsen kasvoille, ei tarvi lähmätä käsiä voiteissa, eikä tahmaa tai sotke. Helppo sujauttaa vaikka taskuun! :)

Pumppupullossa "soap for dirty hands": Erinomaista saippuaa. Lähtee kivasti niin kalan kuin taaperon pyllynpesuista käsiin jäävät hajut. Helppo ja tehokas, muttei kuivaa kuitenkaan käsiä. :)


On muuten sen verran harmittavaa, nimittäin niin se flunssa sitten iski minuun perjantaihin. :( Jäi tänään lanseeraukset väliin ja saattaa jäädä vielä huomisetkin, kun kurkku on vielä karhea. Kerkisin torstaina vielä käymään vetämässä fysiikkatreenit ennen kuin flunssa pääsi valloilleen. Otettiin lämppien jälkeen vähän koordinaatioo agilitytikkailla, räjähtävyyttä pikkutörpöltä törpölle juoksussa. Tämän jälkeen mahalta nopeita lähtöjä ja lyhkäiset spurtit ja loppuun lihaskestävyyttä reisille kyykyillä, askelkyykyillä, burbeilla ja askelkyykkyhypyillä. :)

Ei auta kuin parannella itseään tästä flunssasta ja koittaa saada kuntoon tiistaiks, niin pääsis vetään uudet ohjelmat! :)

torstai 5. kesäkuuta 2014

Burn mother mother!

Päivän kun on kuunnellut LM-musiikkeja ja opetellut attackin ja combatin ohjelmia, niin päässä soi non stoppina Bloodhound Gangin kappaleesta "Roof is on Fire" väännetty sensuroitu (niin koomisesti!!) versio "Burn mother mother!"

Mulla se toteutui konkreettisesti, kun yhdistettiin kuuma terassi, riippumatto ja läppäri. Tämä äiti oli lähes liekeissä! Hiki tuli jo pelkästä katsomisesta :)

burn mother mother! 

Hehkutusta!! Kirjoittelin joskus alkukesästä, etten osta yhtäkään treenikampetta siitä päivästä toukokuun loppuun ja arvaa mitä, se toteutui! :) Juhlistin tätä ostamattomuuttani sillä, että päätin jalostaa kesäkuussa hommaa siihen, että luovun väh. kahdesta tavarasta per päivä. Inspiraation sain työkaveriltani ja tässä tulos:

nämä lähtee kiertoon tutuille ja kierrätyspisteisiin :)
Mutta en mä ihan kaikesta luopunut ;) Treenikampelakon myötä shoppailuni on vähentynyt huimasti ja se on ihan mahtava juttu! :) Pari paitaa kuitenkin tilasin itselleni Me&I:lta ja TopSportista löysin kivat kengät. Nyt voi taas hyvillä mielin jättää shoppailut muille :D







Me&I:n lastenkoko 146/152 :D


Kyllä maistuu kesä!
 Mukavaa viikonloppua! Minä lähden ohjaamaan fysiikkatreenejä ja hikoilemaan vähän lisää <3


keskiviikko 4. kesäkuuta 2014

Päivä, jolloin hymy hyytyi

Käydään nyt vaihteeks tapahtumia viikon varrelta, kun näitä päivityksiä ei saa kirjoitettua useammin, vaikka kuinka haluaisi. Aika on vaan niiiiiin kortilla. :( Nytkin pitäisi treenailla uusia Les Mills -ohjelmia, sillä uudet ohjelmat lanseerataan ensi viikolla ja mä oon heti tiistaina lanseeraamassa Bodyattackin ja keskiviikkona Bodycombat Ahjokeskuksessa Mari T:n kanssa. Noooh, valvotaan LM-tuntien parissa sitten viikonloppuyöt :)

Perjantaina kävin siskollani, joka testaili mulle kivoja lakkauksia. Koska noin hienoja bilehileitä ei voinut jättää esittelemättä kaikelle kansalle, menin sitten vielä illalla hölkkälenkille. Ihan yksikseni! Saattoi joku autoilija kumminkin huomata minun hienot kynteni ;) Koska mies oli käyttänyt koirat jo iltalenkillä ja antanut iltaruuan, niin niistäkään ei saanut seuraa. Toisaalta olipa ihanan huoletonta hölkkäillä ihan vaan yksikseni. :)



Lauantaina kävin ohjaamassa Bodyattackin. Se oli siis koko tunti ja vitsit, miten se tuntui pitkältä!! Suu kuivui, lihakset olivat aivan puuduksissa. Tuntui, etten oikeesti selviä. Hauska, miten sitä tunnilla kerkisi miettimään, että mitä minä kitisen mielessäni, kun tiistaisin mulla on kuitenkin 1h combat ennen attackia... Toisaalta, on se vaan todettava, että ihmisellä on pakostikin hyviä, että huonoja treenipäiviä, ja tämä oli sellainen jälkimmäinen.

Sunnuntaina mentiin parkkikselle leikkimään naapurin lapsien kanssa ja sainpa sitten naapurin innostuun lähteen kanssani salille. Ei muuta kuin lapset lapsiparkkiin ja me äidit jäätiin salin puolelle treenaileen. Sunnuntaina oli siispä jo kolmas salipäivä viime viikolle! Huimaa!! Tein leuanvetoa vastuskumeilla ja nyt meni jo 3 x 7 ja 1 x 6. Aivan huikea kehitys on tapahtunut tosi lyhyessä ajassa. Lisäksi vähän rinnallevetoa yhdistettynä vauhtipystypunnerrukseen sekä kulmasoutua. Loppuun vielä salissa vatsoja.

Maanantaina kävin vähän juoksemassa koirien kanssa agilityharrastuksen parissa ja kuinka ollakaan. Penikkani alkoi ilmoitella itsestään. Eilen vielä kun vedin pyörällä töihin ja ohjasin töitten jälkeen jumpat, joiden jälkeen vielä poljin kotiin, niin penikka ei mennyt ainakaan parempaan suuntaan. Ilmeisesti pientä ylirasittuneisuutta on ilmassa säären osalta :( Tänään oonkin sitten ollut totaalilevossa jalkani kanssa.

Mutta niin joo piti palata siihen, mistä otsikko on peräisin. Tiistaina meillä oli sellainen tilanne, että miehen piti mennä töihin aamusta jo kuuden jälkeen, joten mulla oli vaihtoehtoina mennä joko bussilla tai pyörällä. Omaa pyörää en edes omista, vaan tarkoitus oli sitten lainata miehen pyörää. Käytin koirat lenkillä, heitin pojan hoitoon ja avasin pyörävaraston. Kappas. Toisessa pyörässä ei ollut ollenkaan ilmaa renkaissa ja toisesta puuttui polkimet. Great! Soitto miehelle ja kehotus oli rullata pyörään polkimet kiinni. Onneksi lopulta pääsin matkaan, toki ihan vähän myöhässä, mutta kyllä silti hymyilytti, kun olin selvinnyt noista kauheuksista. :D Ja kaiken kukkuraksi aurinko porotti ihanasti koko taivaalta :)

Omat tunnit meni kyllä kivasti ja boostia riitti molemmille tunneille. Tuntien jälkeen oli pikkuinen shokki, kun ulkona ei ollutkaan enää kiva keli, vaan vettä satoi.. Lähdin sotkemaan reidet jo valmiiksi hapoilla kohti kotia. Vettä satoi, oli vastatuuli ja vastassa oli pelkkää ylämäkee... Siinä vaiheessa kyllä hymy hyytyi huipusta päivästä. Shokeeraavasta alusta huolimatta aloin jo suunnittelemaan, josko sotkisin viikonloppunakin pyörällä töihin!!! :) Sulka hattuun!

Ennen...                                                         Ja jälkeen


Mutta ei se mitään kaikkeen kai tottuu!!! :)

Ai niin koska tässä piti kertoo viikon tapahtumista, niin mainittakoon nyt, että mua on pyydetty epävirallisesti personal traineriksi ja olin kyllä kovin otettu tästä, vaikken personal trainer -hommia aloitakaan (lupasin toki suunnitella pienen treeniohjelman :)... ja toiseksi, oltiin poikani ja koirieni kanssa malleilemassa. :) Nää on kyllä aika ihania <3

Kuvaajana Tiina Karvonen